Ketä varten sinä oiken elät?

Kävin I love me-messuilla näyttämässä käpäliäni kirologille, joka sitten tulkitsi persoonallisuuttani. Tulkita oli todella erilainen kuin mitä olin ajatellut sen olevan, mutta ei siitä tässä sen enempää. Se minkä tulkinnasta poimin tähän hetkeen, oli kirologin kysymys " Ketä varten sinä oikein elät?"
Tämä kysymys nousi eilen mieleeni, ja olen tarkastellut asiaa omalla kohdallani.
Kuinka usein sitä ajatteleekaan liikaa muita ihmisä, kun on oman elämänsä suhteen tekemässä uusia ratkaisuja. Sitä miettii puolisoaan , työnantajaansa, ystäväänsä, lapsiaan tai vanhempiaan ; miten heille sopisi se mitä haluan tehdä. Tietenkin läheiset ihmiset pitää ottaa huomioon, mutta on hyvä muistaa, että elämme kukin omaa elämäämme, ja se mikä tekee minulle hyvää ei todellisuudessa ole keneltäkään muulta pois, päivnvastoin.

 Ajattellaan vaikka, että työssä käyvä perheenäiti haluaakin jäädä opintovapaalle lähteäkseen opiskelemaan alaa, jonka huomaa kiinnostavan, kun ei enää viihdy työssään. Hänen siirtymisensä työelämästä opiskelijaksi vaikuttaa tietenkin tuntuvasti perheen talouteen, ja tämä saattaa herättää vastustusta ideaa kohtaan hänen puolisossaan, ja mahdollisesti muutenkin lähipiirissä. Tai ajatellaan, että lapseton  työssäkäyvä aviopari päättää irtisanoutua työpaikoistaan, ja lähteä
maailmanympärysmatkalle. Heidän työnantajansa, ja vanhempansa saattavat pitää heitä hulluina.
Tai ajatellaan, että parikymppinen nainen haluaa perustaa perheen ; tänä päivänä se on epätavallista, ja yleisesti ajatellaan, että parikymppisen naisen raskaus on vahinko. Hänenhän olisi järkevintä opiskella itselleen ammatti ja hankkia työpaikka. Esimerkkejä kompromisseista -omassa elämässä, ja tuttavapiirissä - varmaan löytyy jokaiselta. Varmasti jokainen meistä muistaa myös miltä tuntuu, kun tekee itselleen oikean tuntuisen valinnan.

Se, että ihminen uskaltaa seurata sydäntään ja toteuttaa unelmiaan ei ole yhtään hullua. Meillä on tällä kierroksella käytettävissämme sellaiset noin kahdeksankymmentä vuotta elinaikaa ihmiskehossa maapallolla. Mielestäni se on hullua, että tuhlaisimme tuon ajan käyden töissä velvollisuudentunnosta, tai opiskelemalla johonkin tiettyyn ammattiin , koska vanhempamme haluavat niin, tai ylipäätään pitäisimme kynttiläämme vakan alla, että kukaan ei suutu, tule kateelliseksi tai pidä meitä outoina.

Usein olemme hukanneet elämän varrella todellisen itsemme, ja unohtaneet, mitä oikeastaan edes haluamme elämässä tehdä. Itse olen alkanut varata  enemmän aikaa itseni tutkiskelulle ja kuuntelemiselle, ja itseäni miellyttävien hyödyttömän tuntuisten asioiden tekemiselle. Irtisanouduin toisesta osapäivätyöstäni saadakseni konkreettisesti  enemmän aikaa käyttööni kaikkeen edellä mainittuun, vaikka talouteni onkin epävakaalla pohjalla, eikä se kaiketi olisi ollut järkevää.Olen alkanut taas piirtää, maalata ja kirjoittaa, vaikka en näekään, että miten tästä kaikesta voisi olla "oikeasti" hyötyä minulle.  Huomaan, että minusta on tullut rauhallisempi ja tyytyväisempi tämän kaiken myötä. Olen myös alkanut luottaa elämään enemmän, ja elämä onkin osoittautunut luottaumksen arvoiseksi. En väitä, että olisin täysin vailla huolia, mutta suunta tuntuu oikealta.

Suosittelen lämpimästi tutkimaan omia valintoja, ja kuullostelemaan mikä omassa elämässä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Vaikka tuntuisikin siltä, että asioita on miltei mahdoton muuttaa, niin on nyvä muistaa , että se ei ole totta! Kaikki on mahdollista! On sallittua ja jopa suotavaa elää itseään varten.
Vapauttamalla itsesi vapautat myös muut.

vain nyt voin olla tyytyväinen

Vielä pari viikkoa sitten olin hyvin tyytymätön elämäntilanteeseeni. Miten voi olla niin, että olen tämän ikäisenä lapseton sinkku, jolla on menoja enemmän kuin tuloja. Tuntui, että ympärilläni kaikilla on paremmin: rahaa yllin kyllin, tai ainakin riittävästi, lapsia vähintäänkin tulossa, ellei jo olemassa, hyvät puolisot, mielekäs työ, jos ylipäätään tarvii tehdä töitä, ja mitä kaikkea vielä keksinkään. Negatiiviset tunteet hallitsivat mieltäni lyhyiden valoisien hetkien lomassa.
Sitten silmäni kuitenkin aukesivat näkemään totuuden : samaa mielen luoma draamaa me kaikki kuitenkin elämme, olivat puitteet sitten mitkä hyvänsä. Se, jolla on mitä minä haluan, on kuitekin tyytymätön johonkin. Ehkä vanhemmuus tuntuukin raskaalta; aikaa itselle ei tunnu löytyvän, tai vauva valvottaa yöt. Ehkä sitä mielekästä työtä onkin liikaa tai liian vähän, tai hyvällä puolisolla pyörivät työasiat mielessä, niin, ettei hän pysty olemaan läsnä toiselle. Aina on olemassa jotain , mihin voin olla tyytymätön, ja mikä vie mielenrauhan.
Minuun teki suuren vaikutuksen, kun kuulin Nelson Mandelan elämänkerrassaan kertoneen vankilassa vietettyjen vuosien olleen hänen elämänsä parasta aikaa. Ei elämässä lopulta ole kyse siitä, miten meillä menee fyysisellä tasolla, vaan siitä miten hyvin ymmärrämme todellisen olemuksemme , ja elämän todellisen luonteen. Toki on sallittua luoda toimivat ulkoiset puitteet maanpäälliselle olemassaololleen. Se tarkoittaa kuitenkin eri ihmisille todella erilaisia asioita, ja on täysin turhaa vertailla itseään muihin. Lähtökohtammekin , joista lähdemme elämäämme luomaan, voivat olla hyvinkin erilaisia.
Tajusin, että voin olla tyytyväinen ekämääni vain nyt. Ei ole mitään sitku; on vain nytku. Let's make the best out of it!