Eräs tuttuni jakoi facebook-profiilissaan tämän kuvan, ja se tuntui heti ajankohtaiselta itselle. Olen itse lähtenyt jahkailun sijaan toteuttamaan elämässäni sellaisia vähän merkityksettömänkin tuntuisia toiveita, joiden toteuttaminen on vain minusta kiinni. Ja niiden toteuttaminen onkin ollut jotenkin merkityksellistä. Olen jo jonkin aikaa haaveillut muun muassa, että voin esiintyä jossain tanssiproduktiossa. Sitten minussa heräsi ajatus, että voinhan esiintyä ihan itse jossain kivassa tapahtumassa; ja ehdotin Fuego Loungen Vestalle, että voisinko esittää itämaista tanssia joogasalin pikkujouluissa. Eikä Vesta vastannut kieltävästi. Lupauduttuani esiintymään tulin tietenkin monesti katumapäälle. Mieleen nousi kaikenlaisia vastustavaia ajatuksia , kuten : " Enhän minä ole mikään oikea tanssija; ei minulla ole mitään oikeutta esiintyä. Enhän minä ole vuosiin käynyt tanssitunnilla, vaan harjoitellut vain youtuben avustamana kotosalla. Minähän olen tanssitunneilla aina viimeisiä, joka oppii koreografiat. " Jätin itsepintaisesti nämä ajatukset taka-alalle, ja esitin tanssini. Tietenkin minua jännitti, mutta voitin epäilykseni ja pelkoni ja tein sen. Tanssin sittemmin toisessakin tapahtumassa, ja jännitin ennen esitystä vielä enemmän, mutta tanssiessani edelliskertaa vähemmän. Ja oikeasti uskalsin jo vähän nauttiakin esiintymisestäni. Koen nyt olevani vapaampi olemaan oma itseni myös ollessani näkyvillä. Jos ajatellaan pieniä lapsia, niin eiväthän he koskaan mieti, että onko heillä kyky tehdä jotain; he vain tekevät sitä mikä hyvältä tuntuu. Siihen ajattelin itsekin pyrkiä elämässäni: toteuttaa itseäni vapaasti ilman , että mietin vähääkään mitä muut ajattelevat. Ei minun tarvi koskaan esiintyä isoille yleisöille, mutta voin antaa sen mitä minulla on annettavana, itseäni vähättelemättä. Mitä ikinä se onkaan mitä haluaa tehdä, niin parasta on antaa mennä vaan!
