Vielä pari viikkoa sitten olin hyvin tyytymätön elämäntilanteeseeni. Miten voi olla niin, että olen tämän ikäisenä lapseton sinkku, jolla on menoja enemmän kuin tuloja. Tuntui, että ympärilläni kaikilla on paremmin: rahaa yllin kyllin, tai ainakin riittävästi, lapsia vähintäänkin tulossa, ellei jo olemassa, hyvät puolisot, mielekäs työ, jos ylipäätään tarvii tehdä töitä, ja mitä kaikkea vielä keksinkään. Negatiiviset tunteet hallitsivat mieltäni lyhyiden valoisien hetkien lomassa.
Sitten silmäni kuitenkin aukesivat näkemään totuuden : samaa mielen luoma draamaa me kaikki kuitenkin elämme, olivat puitteet sitten mitkä hyvänsä. Se, jolla on mitä minä haluan, on kuitekin tyytymätön johonkin. Ehkä vanhemmuus tuntuukin raskaalta; aikaa itselle ei tunnu löytyvän, tai vauva valvottaa yöt. Ehkä sitä mielekästä työtä onkin liikaa tai liian vähän, tai hyvällä puolisolla pyörivät työasiat mielessä, niin, ettei hän pysty olemaan läsnä toiselle. Aina on olemassa jotain , mihin voin olla tyytymätön, ja mikä vie mielenrauhan.
Minuun teki suuren vaikutuksen, kun kuulin Nelson Mandelan elämänkerrassaan kertoneen vankilassa vietettyjen vuosien olleen hänen elämänsä parasta aikaa. Ei elämässä lopulta ole kyse siitä, miten meillä menee fyysisellä tasolla, vaan siitä miten hyvin ymmärrämme todellisen olemuksemme , ja elämän todellisen luonteen. Toki on sallittua luoda toimivat ulkoiset puitteet maanpäälliselle olemassaololleen. Se tarkoittaa kuitenkin eri ihmisille todella erilaisia asioita, ja on täysin turhaa vertailla itseään muihin. Lähtökohtammekin , joista lähdemme elämäämme luomaan, voivat olla hyvinkin erilaisia.
Tajusin, että voin olla tyytyväinen ekämääni vain nyt. Ei ole mitään sitku; on vain nytku. Let's make the best out of it!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti