Toissapäivänä törmäsin tilanteeseen, joka pani miettimään otsikon aihetta. Olin menossa kävelylle ja kävellessäni puistosta portaita pitkin alas Uudenmaakadulle, huomasin alimmilla porrasaskelmilla makaavan miehen. Pysähdyin kysymään, että onko hän kunnossa. En saanut heti mitään vastausta. Hetken päästä kysyttyäni uudelleen, hän avasi silmänsä ja sanoi ettei ole ok, että on tosi huono olo. Kysyin, että sattuuko johonkin, tarviiko hän apua. Käteen kuulemma sattui; kämmenessä olikin sidetaitos, ja housuissa kuivunutta verta. Mies sanoi, että joku oli jo kuulemma soittanut jo hätänumeroon. Silti tämä mies, joka oli noin minun ikäiseni, makasi portailla yksin. Hengityksestä saattoi haistaa, että alkoholia oli nautittu. Siksi kai ambulansin soittanut vanhempi fiinisti pukeutunut mies oli jättänyt kunnon hajuraon, vaikka olikin jäänyt paikalle, tien varteen parinkymmenen metrin päähän. Pian mies virkosi vähän, ja nousi istumaan. Kun kysyin häneltä, että onko hän muuten ok, niin hän vastasi kieltävästi ja alkoi itkeä. Odotin hänen kanssaan apua, ja hetken kuluttua paikalle kurvasikin maija, ja kaksi poliisia saapui paikalle hymähdellen. Minä toivotin miehelle voimia ja jatkoin matkaani.
Ymmärrän kyllä, että paikalle tuli poiisiauto, kun mitään hengenvaaraa ei selvästi ollut, mutta jotenkin tuntui karulta, että henkilö , johon sattuu, ja jolla on vaikeaa, on monille ulkopuolisille vaan asiansa sörssinyt humalainen. ( Kyseinen henkilö ei olut humalassa juuri kyseisenä hetkenä. )
Joskus elämä opettaa parhaten kovalla kädellä, mutta ehkä meillä olisi kuitenkin opittavaa hyväntahtoisuudesta. Juopunutkin henkilö voi olla hengenvaarassa, ja todella tarvita apua. Juopunutkin henkilö voi kaivata myötätuntoa ja ymmärrystä, hymyä ja hyvää sanaa. Myöskään emme saisi unohtaa, että me kaikki olemme samassa veneessä. Ei ole mitään syytä ylenkatsoa yhtään ketään. Kukaan lehtiroskiksessa nukkuva spurgukaan ei ole synytynyt spurguna. Heistä jokainen on ollut maailmaan tullessaan suloinen vauva täynnä valoa. Ei meidän tarvitse alkaa hengailla spurgujen kanssa, mutta hyvää tekisi nähdä kaikki rakkauden silmin. Joskus pitää rakkaudessa sanoa tiukasti, mutta joskus on sen hyväksynnänkin paikka, jonka voimme ilmaista niin monella tapaa, ihan tilanteen mukaan. Olen sanonut örisevälle naisjuopolle kahvilan terassilla että lähdetkö menemään, mutta olen myös monesti kohdellut spurguja kuin muitakin ihmisiä, ja siitä on jäänyt hyvä mieli nähdäkseni kummallekin osapuolelle.
Älkäämme antako minkään toissijaisen seikan, kuten ihon värin, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnollisen suuntautumisen tai vaikka humaltumisen sumentaa näkökykyämme ja estää meitä osoittamasta lähimmäisenrakkautta kun siitä on puute!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti